Berliiniläis muusikko Matti Klein on suosittu sooloartisti ja monessa yhteydessä vaikuttava jazz-pianisti joka on erikoistunut perinteisiin vintage-kosketinsoittimiin. Omassa Matti Klein Soul Triossaan Wurlitzer ja Fender Rhodes soundeihin luottava maestro on tunnettu yhteistyöstään Nils Landgrenin, Allan Harrisin, David. T. Walkerin ja Gunther Hampelin kanssa. Saksalaisen jazz-funk bändin Mo-Blowin perustajiin kuuluva, ACT levy-yhtiölle levyttänyt virtuoosi on toiminut myös vuodesta 2013 lähtien musiikillisena johtajana ja kosketinsoittajana brasilialaisen soul-jazz -ikonin Ed Mottan yhtyeessä. Kansainvälisesti keikkaileva muusikko valmistelee parhaillaan yhtyeensä debyyttialbumia ja saapuu kokoonpanolla suomeen nyt ensi kertaa. Pianistin, saksofonistin ja rumpalin muodostama erikoiskokoonpano on mielenkiintoinen tuulahdus piano triojen runsaaseen rintamaan tuoden ilmaisuun raikasta tuulahdusta ja uutta klangia hyödyntäen sekä Rhodes Bass kosketinsoitinta sekä vahvasti efektoidun bassoklarinetin sävyjä!
Matti Klein, Wurlitzer, Fender Rhodes Bass
Lars Zander, saksofoni ja bassoklarinetti
André Seidel, rummut